Biopsialla tarkoitetaan koepalan ottoa kudoksesta taudin määrittämiseksi.
Circumcisiossa eli ympärileikkauksessa terskan ympärillä oleva peniksen ihokudos leikataan pois terveydellisistä syistä esim. liiallisen esinahan tiukkuuden tai toistuvien tulehdusten takia.
Cystitis,virtsarakon tulehdus
Dyspareunia,yhdyntäkivut
Dysuria, virtsavaivojen ja – oireitten yleisnimitys
Ejakulaatio,siemensyöksy
Ejaculatio precox,ennenaikainen tai liian nopea siemensyöksy
Erektiossa penis jäykistyy. Erektioon tarvitaan seksuaalinen ärsyke. Biokemiallisen reaktion seurauksena paisuvaisen valtimoverenkierto lisääntyy ja laskimot sulkeutuvat, mikä varmistaa onnistuneen erektion. Erektiohäiriön hoidossa käytettävät lääkkeet varmistavat laskimosulun, jolloin erektio voimistuu ja kestää pitempään.
Erektiohäiriö kykenemättömyys saavuttaa tai ylläpitää tyydyttävään seksuaaliseen kanssakäymiseen riittävä peniksen jäykkyys. Vaikeusasteet: lievä:häiriö on tilapäinen, eikä häiritse seksuaalielämää keskivaikea: vaikea saada erektio aikaan ja häiriö vaikeuttaa seksuaalielämää, häiriö ei ole jatkuvaa vaikea: erektiota ei saada lainkaan aikaan ja häiriötila on pysyvä.
Esinahan ahtaus (fimoosi), esinahka ei mene vapaasti terskan taakse. Hoitona ympärileikkaus eli circumcisio, jossa paikallispuudutuksessa tai selkäydinpuudutuksessa leikataan esinahka pois.
Eturauhanen (prostata) on 4 cm pitkä ja 20 – 25 g suuri rauhanen lantionpohjassa virtsarakon alapuolella. Virtsaputki ja siemenheittotiehyet kulkevat sen läpi. Eturauhasen tehtävänä on tuottaa siemennestettä.
Fimoosi, ks. esinahan ahtaus
Flow-mittaus, virtsasuihkun virtausvoiman mittaus, jolla arvioidaan virtsaamishäiriön syitä
Impotenssi, sukupuolinen kyvyttömyys, voi sisältää myös seksuaalisen haluttomuuden erektiohäiriön lisäksi
Inkontinenssi, virtsan pidätyskyvyttömyys tai virtsankarkailu esim ponnistettaessa jopa yskäisyn yhteydessä.
Kives (testis) sijaitsee kivespussissa. Kiveksen tehtävänä on tuottaa siittiöitä ja testosteronia. Kiveksen pituus on keskimäärin 3-6 cm.
Kiveskohju, suonikohjut siemennuorapunoksessa. Yleensä vasemmalla puolen anatomisista seikoista johtuen. Voi aiheuttaa hedelmättömyyttä.
Lisäkives, kiveksen takasivuosassa oleva pitkulainen elin, joka käsittää 6 metriä pitkän, kiemuraisen tiehyen, josta siittiöt johtuvat siemenjohtimeen. Lisäkiveksen tehtävänä on kypsyttää siittiöt hedelmöittymiskykyisiksi tuottamalla siittiöille testosteronia ja ravinteita.
Metastaasi eli syövän etäpesäke levinneessä syövässä
Orgasmi, riittävän pitkäkestoisen ja intensiivisen seksuaalisen ärsytyksen aikaansaama voimakas hyvänolon tunne
Penis, kts. siitin
Peyronien sairaudessa siitin käyristyy erektion aikana, mikä vaikeuttaa yhdyntää. Johtuu paisuvaisen kapselin sidekudoskovettumasta. Voi parantua itsestään. Leikataan, jos ei parane vuoden seurannan aikana.
Prostata, kts. eturauhanen.
PSA on eturauhasen merkkiaine, joka voidaan mitata verestä. Sekä kokonais-PSA että ns. vapaa-PSA mitataan. Kokonais-PSA kohoaa hyvänlaatuisen eturauhasen liikakasvun ja myös syövän yhteydessä. Ns. vapaan PSA:n pitoisuuden mittauksella voidaan erotella onko kyseessä syöpäkasvuun liittyvä pitoisuuden nousu vai hyvänlaatuiseen rauhaskasvuun liittyvä tilanne.
Retarded ejaculation, vaikeutunut tai viivästynyt siemensyöksy
Retrogradisella ejakulaatiolla tarkoitetaan siemensyöksyn suuntautumista ylöspäin virtsarakkoon,mitä tapahtuu yleisesti eturauhashöyläyksen/leikkauksen jälkeen.
Siitin, siittimellä on kaksi tehtävää ,virtsanpoisto ja siittiöiden toimittaminen emättimeen.
Perusrakenteina ovat paisuvaiset ,yksi molemmin puolin ja kolmas virtsaputken ympärillä. Siittimen kärkeä kutsutaan terskaksi, jonka yli ulottuu siittimen ihopoimu eli esinahka.
Spermatocele, lisäkivekseen liittyvä siemennesterakkula. Yleensä vaaraton eikä arista.
Terska, peniksen turpea “nuppiosa” jonka kärkeen avautuu virtsaputken suu.
Testosteroni on kiveksissä muodostuva miessukupuolihormoni, joka tuottaa miehiset ominaisuudet, parrankasvun, möreän äänen, lihasmassan ja sukuelimien erilaistumisen sikiökaudella ja sukupuolisen halun murrosiästä alkaen.
Testosteronivaje saa aikaan fyysisiä, seksuaalisia ja psykologisia oireita, jotka usein sekoitetaan masennusoiresisiin.
Tuseeraus, eturauhasen tunnustelu peräsuolen kautta
Uretra, virtsaputki
Vaginismi, emättimen lihasten tahdosta riippumaton voimakas supistuminen, joka tekee yhdynnän käytännössä mahdottomaksi
Vesikives, tulehduksen, kiertymän tai tuntemattoman syyn aiheuttama nestelisä kiveksessä. Yleensä korjataan leikkauksella.