Tippuri eli gonorrea on gonokokki -bakteerin aiheuttama sukupuolitauti. Se voi tarttua yhdynnässä ja suuseksin välityksellä.
Tippuri on maailmanlaajuisesti yleisimpiä sukupuolitauteja. Suomessa tippuri on nykyään harvinainen. Taudin saa esimerkiksi Suomen lähialueelta ja Thaimaasta helpommin kuin Suomesta. Itämisaika on miehillä 2–5 vuorokautta, naisilla 2–3 viikkoa. Vuonna 2011 Suomessa todettiin 288 tippuritartuntaa. 70 % niistä on miehillä ja 76 % on 20-44 vuotiaita. Puolet tartunnoista saadaan ulkomailta, pääosin Thaimaasta.
Tippuri voidaan todeta virtsasta, virtsaputkesta, kohdunsuusta, nielusta tai peräsuolesta otetuilla näytteillä. Sairautta hoidetaan antibiooteilla.
Sisällys
Oireet
Naisilla tippuri on aluksi oireeton tai oireena on vain vähäistä alavatsakipua ja valkovuotoa. Joka viidennelle kehittyy kivulias munasarjatulehdus, ja tulehdus voi umpeuttaa munajohtimet. Hoitamaton munasarjatulehdus voi levitä maksaa ympäröiviin kudoksiin. Oireena on silloin ankara vatsakipu, joka paikallistuu oikealle ylävatsaan.
Miehillä tippuri aiheuttaa tavallisesti kovaa kirvelyä virtsatessa ja sen jälkeen. Virtsaputkesta valuu vaaleanharmaata märkää, joka muuttuu muutaman päivän kuluessa kellertäväksi. Hoitamaton tippuri voi miehillä aiheuttaa kuroumia virtsaputkeen.
Suutartunnoissa voi olla kurkkukipua ja suutulehdusta, peräsuolitartunnassa limaista vuotoa. Bakteeri voi levitä sormien välityksellä myös silmiin. Hoitamattomassa tippurissa on mahdollista, että bakteeri pääsee verenkiertoon. Syntyy sepsis, “verenmyrkytys”
Useimmille naisille tippuri ei aiheuta havaittavia oireita. Varsinkin peräsuolen tai kurkun tippurit voivat pysyä myös kokonaan oireettomina. Nielutippurin oireet muistuttavat tavallisesti angiina.
Komplikaatiot
Hoitamattomaan tippuriin liittyy useita riskejä. Naisilla se saattaa aiheuttaa munasarja-, miehillä eturauhas- tai lisäkivestulehduksen. Joillakin saattaa ilmetä niveltulehdus, verenmyrkytys ja hedelmättömyyttä.
Hoito
Tippuria kuten muitakaan sukupuolitauteja ei voi eikä saa yrittää hoitaa omin päin.Lääkäriin on hakeuduttava välittömästi, kun on sukupuolitautiin viittaavia oireita. Suojaamaton seksisuhde prostituoidun kanssa on syy lähteä tutkimuksiin, vaikka sukupuolitaudin oireita ei olisikaan. Tippuri hoidetaan antibiooteilla. Tavallisesti yksi kerta-annos riittää. Hoidon onnistuminen on varmistettava lääkärissä viikon kuluttua. Hoidon ajan on pidättäydyttävä seksikontakteista. Tippuriin ei ole rokotetta. Sen voi ehkäistä vain kondomilla.
Lääkeresistentti (antibiooteille vastustuskykyinen) tippuri yleistyy
Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa lääkeresistentin tippurin leviämisestä. Viime aikoina monet maat ovat raportoineet tautitapauksista, joihin kefalosporiinikaan ei tehoa.
Kefalosporiinille resintenttejä gonokokki -kantoja on havaittu ainakin Ruotsissa, Norjassa, Isossa-Britanniassa, Japanissa, Ranskassa ja Australiassa. Jo aiemmin bakteeri on kehittänyt resistenssin muun muassa penisilliiniä, tetrasykliinejä ja kinoloneja vastaan. Lääkeresistenssin taustalla ovat antibioottien liikakäyttö, huonolaatuiset antibiootit ja bakteerin mutatoituminen. Gonokokilla on myös taipumus säilyttää resistenssi aiemmin käytettyjä antibiootteja vastaan senkin jälkeen, kun lääkkeen käyttö on lopetettu.
WHO:n mukaan tilanne on huolestuttava, sillä uusia tippurin hoitoon tarkoitettuja antibiootteja ei ole kehitteillä. Tiedot siitä, kuinka laajalle lääkeresistentti tippuri on levinnyt, eivät ole kovin tarkkoja, sillä monista maista ei ole saatavissa luotettavia tietoja.
Lähteet
- Wikipedia
- Hannuksela, M. Lääkärikirja Duodecim. [Viitattu: 27.9.2011] www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto.