Erektiolääkeväärennökset

Väärennettyjen lääkkeiden määrä kasvaa voimakkaasti maailmalla. Esimerkiksi EU:n rajoilla tullin tekemät takavarikot ovat parissa vuodessa lisääntyneet yli 50 %. Myös Suomen tullin tekemät takavarikot ovat lisääntyneet, jatkuvasti. Valvonta on vaikeutunut ja vaikeutuu jatkossakin, koska yhä useammin laittomia lääkkeitä tilataan EU:n sisältä. Lähetyksiä tulee esimerkiksi Ruotsista, Kreikasta ja Irlannista. Vuonna 2008 kesään mennessä lääkerikoksiksi luokiteltuja tapauksia oli Suomessa jo 300, kun vuonna 2003 niitä oli koko vuotena alle sata. Kukaan internettiä käyttävä ei ole voinut välttyä roskapostilta, jossa mainostetaan erilaisia erektiota parantavia aineita.

Pääosa laittomasta lääkekaupasta tapahtuu internetin välityksellä. On arvioitu, että jopa puolet sen kautta tilatuista lääkkeistä on väärennöksiä. Erektiolääkkeet ovat kärkisijoilla lääkkeiden laittomassa tilaamisessa ja myös lääkeväärennöksissä. Ehkä tärkein syy erektiolääkkeiden tilaamiseen laittomia kanavia myöten on se, että näin vältytään kiusallisiksi koetuilta keskusteluilta lääkärin kanssa. Taloustutkimuksen tekemässä online-kyselytutkimuksessa haastateltiin 3 113 miestä, joista 432 oli ostanut erektiolääkkeitä. Peräti kolmannes heistä oli hankkinut niitä myös laittomasti. Internetin kautta tehdyissä tilauksissa Viagra on suosituin 66 %:n osuudella ja Cialis toisena 44 %:lla.

Laittomasti internetin kautta tilattaessa erektiolääkkeet vaikuttavat usein hyvinkin edullisilta. Viimeistään tässä vaiheessa hälytyskellojen pitäisi soida. Väärennetyt lääkkeet voivat sisältää aivan muuta kuin niiden luvataan sisältävän, alkaen kalkista hengenvaarallisiin aineisiin. Näin lääkeväärennöksiin liittyy laittomuuden lisäksi vakavasti otettavia terveysriskejä. Lääkelaitoksen Tabu –lehden numerossa 4/2008 kuvataan neljä tapausta, joissa henkilö oli tilannut Kamagra-tabletteja, joiden luvattiin sisältävän 100 mg sildenafiiliä eli kyseessä oli siis Viagran väärennös. Kaksi tableteista sisälsi pelkästään malarialääke klorokiinia, kahdessa oli oli klorokiinin lisäksi minimaalinen määrä (10–15 mg) sildenafiiliä ja sokerina pohjalla toisessa vielä klorokiinin ja sildenafiilin lisäksi sulfametoksatolia.

Lääkkeen, etenkin erektiolääkkeen, tilaaminen internetin kautta saattaa vaikuttaa helpolta ja houkuttelevalta. Ennen kuin laittaa tilauksen eteenpäin on syytä miettiä, kannattaako ottaa se riski, että noin 50 % todennäköisyydellä saa aivan muuta kuin on tilannut ja kaiken lisäksi voi saada jopa vaarallisiakin aineita sisältäviä pillereitä. Lisäksi pitää muistaa, että erektiohäiriö on oire, jonka syy tulisi aina selvittää. Erektiolääke on aina vain oireen hoitoa, vaikka sellaisena tehokasta ja oikein toteutettuna turvallista.

Lähteet

  • Pihlavisto P ym. Lääkeväärennöksissä vääriä vaikuttavia aineita. Tabu 2008;4:13-15
  • Mediuutiset 10.6.2008

Internetistä hankittu erektiolääke on lähes aina väärennös, jota on syytä välttää

Lääkeväärennöksistä käytetään englanninkielistä nykyisin WHO:n määritelmää SSFFC -lääketuotteet. Lyhenteen kirjaimet tulevat adjektiiveista Substandard, Spurious, Falsely labeled, Falsified ja Counterfied (suomeksi heikkotasoinen, epäaito, väärin merkitty, väärennetty ja jäljitelty). Lääkeväärennökset markkinat ovat valtavat ja laiton lääkekauppa on yhteydessä rikolliseen toimintaa, kuten huumeiden ja dopingaineiden kauppaan. Väärennöksiä tehdään kaikista lääkkeistä halvoista kipulääkkeistä kalliisiin syöpälääkkeisiin. Esimerkkeinä erektiolääkkeiden lisäksi hormonit, ennenaikaisen siemensyöksyn lääkkeet, rauhoittavat lääkkeet, unilääkkeet ja laihdutuslääkkeet. Niitä on helppo hankkia ilman reseptiä laittomien netti”apteekkien” kautta. Nyt on huomattava, että internetissä toimii myös täysin laillisia apteekkeja, jotka erottaa erityisellä merkinnällä (kuvassa suomenkielinen versio) ja myös siitä, että ne vaativat lääkärin reseptin, ennen kun lääke toimitetaan.

Tällaisesta merkistä tunnistaa laillisen apteekin

Erektiolääkeväärennös

Miksi sitten erityisesti erektiolääkkeet ovat joutuneet väärennösten kohteeksi? Taustalla ovat väestön ikääntymisen aiheuttama erektiolääkkeen tarpeen kasvu, alkuperäisten erektiolääkkeiden korkea hinta, hyvä taloudellinen voitto myyjälle, löysät väärennösten vastaiset säädökset, potilaiden häveliäisyys ja hankinnan helppous. Hintakysymyksen merkitys onneksi vähenee, kun erektiolääkkeiden patenttisuojat ovat umpeutumassa pian. Sildenafiilin (Viagra) patentti umpeutui jo 2010 ja se johti hinnan laskun 12 eurosta 20 senttiin kappaleelta. Vielä tällä hetkellä kehitysmaissa käytettävistä erektiolääkkeistä 60 % on väärennöksiä.

Väärennösten terveysriskit

Toisin kuin oikeisiin lääkkeisiin, lääkeväärennöksiin ei kohdistu viranomaisvalvontaa ja siten niihin voi liittyä merkittäviä terveysriskejä. Eräässä selvityksessä tutkittiin melkein 3000 Viagra –erektiolääkkeenä myydyn tabletin koostumus. Alkuperäinen lääke sisältää sildenafiiliä vaikuttavana aineena. Tutkituissa pillereissä sildenafiilin määrä vaihteli 0-200 % ilmoitetusta määrästä. Vain 10 %:ssa sildenafiilin määrä vastasi jotakuinkin ilmoitettua määrää eli oli 90-110 % ilmoitetusta määrästä. Samanlaisia tuloksia on raportoitu useissa muissakin selvityksissä. Edelleen eräässä selvityksessä Viagrana myydyistä pillereistä 77 % oli väärennöksiä, 5 % laittomia ja 18 % alkuperäisiä. Nämä väärennökset sisältävät säännöllisesti aivan jotain muuta kuin erektiolääkettä, esimerkiksi on löydetty kipsiä, puhdistamatonta talkkia, amfetamiinia, maalia, särkylääke parasetamolia, antibiootti metronidatsolia tai diabeteslääke glyburidia. Nämä voivat olla suoraan vaarallisia tai niillä voi olla vaarallisia yhteisvaikutuksia oikeiden lääkkeiden kanssa. Esimerkiksi vuonna 2008 Singaporessa 150 miestä joutui sairaalahoitoon vakavan verensokerin laskun vuoksi. Heistä 85 %:lla todettiin veressä glyburidia ja heistä kolmasosa oli käyttänyt edeltävästi erektiolääkeväärennöksiä. 7 jäi koomaan ja heistä 4 kuoli.

Dosentti Juhana Pihan kommentti

Lääkeväärennösten riskit ovat aivan kiistattomat ja käytön seurauksena voi tulla vakavia terveyshaittoja tai jopa kuolema. Vaikka Suomessa erektiolääke sildenafiili on ollut jo 2010 alkaen erittäin halpaa (nykyään halvimmillaan 16 senttiä/100 mg tabletti), kymmenet tuhannet suomalaismiehet hankkivat erektiolääkkeitä netin kautta. Tämä tuntuu käsittämättömältä, koska sieltä saatava tuote on vain 10 % todennäköisyydellä oikeaa. On todennäköistä, että suomalaismiehillä häveliäisyysseikat johtava tähän käyttäytymiseen. Miehille erektio-ongelmien myöntäminen ja niistä puhuminen on edelleen erittäin vaikeata. Miehinen itsetunto tulee eteen ja mieluummin otetaan riski.

Lääkärin puheille kannataa mennä, jos kokee tarvetta erektiolääkkeisiin. Lääkärin ei tarvitse olla urologi tai jokin muu erikoislääkäri. Asiasta voi aivan hyvin puhua omalle terveyskeskuslääkärilleen.  En ole kuullut moneen vuoteen kenestäkään lääkäristä, joka ilman hyviä lääketieteellisiä perusteluita olisi kieltäytynyt määräämästä erektion lääkehoitoa. Lääkäriltä voi kysyä erektiolääkkeistä siinä kuin muistakin lääkkeistä. Myös lääkärin olisi hyvä olla aktiivinen ja ottaa helposti puheeksi miehen mahdollinen erektio-ongelma.

Lähteet