HIV-infektio ja AIDS

HIV-infektion aiheuttaa suojaamattomassa seksissä tai likaisten huumeruiskujen välityksellä leviävä HI-virus (Human Immunodeficiency Virus, immuunikatovirus). Niitä on kahta tyyppiä HIV1 ja HIV2, mutta käytännön työssä niitä ei erotella. Virus tarttuu myös äidistä syntyvään lapseen. Itämisaika on 1–6 viikkoa. 

Esiintyvyys Suomessa

Viimeisen 12 vuoden aikana Suomessa on todettu keskimäärin 155 uutta HIV-tartuntaa vuodessa. Yhteensä Suomessa (1980 alkaen 19.8.2012 saakka) on todettu 3 057 tartuntaa, joista 70 % miehillä. Kotimaasta saatuja tartuntoja on 70 %. Heteroseksi on yleisin tartuntatapa (40 %). Miesten välisessä homoseksissä saatuja on 30 % ja pääosa lopuista 30 % tartunnasta tapahtuu huumeneulojen välityksellä.

Oireet

Taudin ensivaiheessa, 1–8 (tavallisesti 2–6) viikkoa tartunnasta, vain joka toisella tai kolmannella on oireita. Ensivaiheen oireita ovat kuume, nielutulehdus, kipeät haavat suussa, päänsärky, imusolmuketurvotukset, ihottuma, nivelsäryt ja ripuli. Oireet eivät siis ole tyypillisiä (spesifejä) pelkästään HIV-infektiolle. Punaläiskäistä ihottumaa on pään alueella ja ylävartalossa, kämmenissä ja jalkapohjissa. Se paranee viikossa arpia jättämättä. Ensivaiheessa HIV-potilas on hyvin tartuttava, sillä viruksia on runsaasti koko elimistössä.

Ensivaiheen jälkeen seuraa monen vuoden mittainen oireeton tai hyvin vähäoireinen vaihe. Sen aikana voi olla tavallista voimakkaampaa tali(köhnä)ihottumaa, ihon ja limakalvojen hiiva- ja sieni-infektioita, toistuva herpes tai runsaasti syyliä tai visvasyyliä.

Vähäoireisen tai oireettoman kauden jälkeen alkaa AIDS-vaihe (aquired immunodeficiency syndrome), jossa elimistön puolustuskyky romahtaa ja muuten vaarattomat bakteerit ja muut mikrobit aiheuttavat infektioita eri elimiin, esimerkiksi keuhkoihin, suuhun ja ihoon. Pahanlaatuinen Kaposin sarkooma on ihossa tavallinen AIDS-potilailla. Heillä esiintyy myös lymfoomia.

Taudin toteaminen

HIV-infektio voidaan todeta tutkimalla HIV-vasta-aineet verestä 2–4 viikon kuluttua oireiden alusta tai viimeistään 3 kk:n kuluttua tartunnasta. Kiireellisissä tapauksissa diagnoosi tehdään nukeliinihaponsoitustestillä. Positiivinen testitulos varmistetaan aina toisella verinäytteellä.

Hoito

Lääkäriin on hakeuduttava välittömästi, kun on sukupuolitautiin viittaavia oireita. Suojaamaton seksisuhde prostituoidun kanssa on syy lähteä tutkimuksiin, vaikka sukupuolitaudin oireita ei olisikaan. Seksikontakteista on pidättäydyttävä niin kauan, että varmuus asiasta on saatu. HIV-infektiota hoidetaan viruslääkkeillä. Ne hidastavat AIDS-vaiheen tuloa, jopa voivat estää sen kokonaan. Virus ei kuitenkaan häviä elimistöstä.

Ehkäisy

Kondomi suojaa sukupuoliyhteydessä tarttuvalta HIV-infektiolta ja muilta seksitaudeilta.

Lähteet:

Hannuksela, M. Lääkärikirja Duodecim 15.3.2012