Kiihottumishäiriöt

 

Erilaiset kiihottumishäiriöt

(engl. sexual arousal disorders)

 

Kiihottumishäiriöitä on nykyisen käsityksen mukaan neljää eri tyyppiä. Subjektiivisessä (koetussa) kiihottumishäiriössä nainen ei tunne kiihottuvansa, mutta emättimen kostumista ja muita merkkejä seksuaalisesta kiihottumisesta ilmenee. Genitaalisessa kiihottumishäiriössä nainen kokee kiihottuvansa, mutta kostumista ei tapahdu ja kombinoidussa (yhdistetyssä) häiriössä nainen ei kiihotu eikä kostumista tapahdu. Aivan oman tyyppisensä häiriö on jatkuva kiihottumisen tila, jossa sukuelimet ovat jatuvasti kiihotustilassa ilman minkäänlaista seksuaalista ärsykettä (Basson 2005). Kaikki kiihottumishäiriötyypit voidaan jakaa primaarisiin, eli oire on ollut aina, ja sekundaarisiin (hankittuihin), joissa aiemmin oireeton potilas on alkanut oireilla jossain vaiheessa. Kiihottumishäiirö voi olla yleistynyt, eli kaikkiin tilanteisiin liittyvä, tai tilannekohtainen, eli vain tiettyihin tilanteisiin ja/tai partneriin liittyvä. Varsinaiseksi lääketieteelliseksi häiriöksi kiihottumishäiriö katsotaan silloin, kun se vaivaa naista.

 

 

1. Subjektiivinen (koettu) kiihottumishäiriö

 (engl. subjective sexual arousal disorder)

 

Potilas kokee puuttuvan tai huomattavasti alentuneen subjektiivisen seksuaalisen kiihottumisen, oli seksuaalinen stimulaatio miten tehokas hyvänsä. Potilaalla kuitenkin esiintyy normaalin seksuaalisen kiihottumisen fyysiset merkit, kuten emättimen kostuminen. Näin ollen yhdyntä on helposti mahdollinen ilman liukasteita, vaikka nainen ei kokisikaan seksuaalista kiihottumista.

 

2. Genitaalinen kiihottumishäiriö

(engl. genital sexual arousal disorder)

 

Seksuaalisen stimulaation seurauksena nainen kokee kiihottuvansa normaalisti, mutta tästä huolimatta sukuelinten alueella ei ilmene normaaleja kiihottumisen merkkejä, kuten häpyhuulten turpoamista ja emättimen kostumista. Tilaan voi liittyä myös alentuneet tuntemukset esim. sukuelinten hyväilyn seurauksena ja myös orgasmituntemus voi olla heikko.

 

Diagnoosissa on hyvä selvittää miten pitkittynyt seksuaalinen stimulaatio vaikuttaa. Tutkimukset sukuelinten turvotusta mittaavilla laitteilla ovat alustavasti osoittaneet, että jatkuva seksuaalinen stimulaatio johtaa vain osalla naisista aivan kokonaan puuttuvaan sukuelinten turpoamiseen/kostumiseen. Kuitenkin nämä naiset eivät itse tunne näitä sukuelinten reaktioita. Osalla tapahtuu osittainen turpoaminen, mutta samalla sukuelinten tuntemusherkkyys alenee. Tämän ilmiön syistä tiedetään vähän.

 

Lääkehoidossa paikalliset estrogeenivalmisteet ovat suositeltavia. Tässä häiriössä voi olla apua erektiohäiriöhin käytetyistä PDE5-estäjistä, mikäli naisen oireena on nimenomaan vajaa sukuelinten turpoaminen ja emättimen kostuminen. Näiden mahdollinen teho perustuu siihen, että kyseiset lääkkeet  lisäävät myös naisten sukuelinten paisuvaisten verenkiertoa samaan tapaan kuin miehilläkin. Siten lisääntynyt verentungos lisää naisen sukuelinten verentungosta ja sitä kautta häpyhuulten turpoamista ja emättimen kostumista. Tästä tehosta on toistaiseksi vain vähäistä tutkimusnäyttöä. Myös testosteronihoidosta kombinoituna estrogeenihoitoon (tiboloni) voi olla apua, mikäli naisella on todettu testosteronivaje.

 

3. Kombinoitu (yhdistetty) kiihottumishäiriö

(engl. combined sexual arousal disorder)

 

Tässä häiirössä minkäänlainen seksuaalinen stimulaatio (eroottiset videot/lehdet, kumppanin suorittama stimulaatio, rintojen tai sukuelinten hyväily) ei saa aikaan kiihottumisen tunnetta eikä myöskään sukupuolielinten turpoamista/kostumista.

 

4. Jatkuva seksuaalisen kiihottumisen tila

(engl. persistent sexual arousal disorder)

 

Spontaani, tahdosta riippumaton ja häiritsevä sukuelinten alueella ilmenevä seksuaalinen kiihotustila (esim. kihelmöinti, jyskytys) ilman minkäänlaista seksuaalista halua tai kiinnostusta. Potilas kokee tilan lähes aina epämiellyttäväksi eikä orgasmi tai orgasmit lievitä oloa. Tila voi jatkua tunteja tai päiviä.

Tämä häiriö on varsin huonosti tunnettu eikä sen syntymekanismeista ole juurikaan tietoa. Joskus oireet voivat olla aivoperäisiä kohtauksia, ja siksi aivojen kuvantamistutkimus voi olla hyödyksi. Hoitoa ei tunneta. Lähinnä on kokeiltu serotoniinn takaisinoton estäjiä suurina annoksina vaihtelevalla menestyksellä.

 

 

Naisen kiihottumishäiriöiden yleisyys

 

Eri tyyppisten kiihottumishäiriöiden yleisyydestä ei ole juuri mitään tietoa. Tutkimuksissa on selvitetty lähinnä genitaalisen kiihottumishäiriön (kostumisen puutteen) esiintymistä. Yhteisenä tutkimuslöydöksenä on se, että kostumisongelmat lisääntyvät selkeästi iän myötä. Tilannetta voi verenkierrollisesti verrata miehen erektiohäiriöön.

 

Suomessa 15 % kaikista naisista kärsii kostumisongelmista ja ikä vaikuttaa siten, että 18-44-vuotiailla ilmiötä esiintyy 8-10 %:lla ja mutta 55-74-vuotiailla jo 35 %:lla. Ruotissa merkittävää kostumisen vaikeutta on 13 %:lla ja siellä alle 50-vuotiailla sitä esiintyy 6-11 %:lla ja 50-75-vuotiailla 25 %:lla. Englannissa 35-59-vuotiaista kostumisongelmaa on 17 %:lla ja ikä vaikuttaa samoin kuin Suomessa ja Ruotsissa. Yhdysvalloissa kostumisen vaikeutta kysymishetkellä oli 13-31 %:lla, viimeisen vuoden aikana 20 %:lla ja joskus koko elämän aikana 19-23 %:lla.

Maailmanlaajuisessa GSSAB-tutkimuksessa, johon osallistui 29 maata ja yli 13 000 naista, 22-38  % naisista raportoi jonkin asteisia kostumisongelmia. Länsimaissa luku oli 28 % siten, että satunnaista vaivaa ilmeni 7 %:lla, ajoittaista 12 %:lla ja jatkuvaa 8 %:lla. Kostumisvaikeuksista kärsivät eniten itä-aasialaiset naiset, joilla genitaalista kostumisongelmaa on peräti 38 %:lla.

Huonoiten tunnettu on jatkuvan seksuaalisen kiihotuksen tila. Sen esiintyvyydestä ei ole edes arviota, mutta hyvin harvinainen se joka tapauksessa on, joskin viime aikoina on väitetty, että tällaisten potilaiden määrä olisi lisääntymässä.

 

Naisen kiihottumishäiriön syyt

 

Biologiset syyt ovat tärkeitä lähinnä silloin, kun kyseessä on genitaalinen tai kombinoitu kiihottumishäiriö. Biologisia syitä voivat olla sukupuolihormonien puute, diabetes, verenkiertoa heikentävät sairaudet (kuten ateroskleroosi eli verisuonten kalkkeutuminen), tupakointi, lantionpohjan toimintahäiriöt, virtsatiesairaudet, neurologiset sairaudet ja lääkkeiden sivuvaikutukset (linkki lääkeluetteloon).

 

Psykologiset syyt voivat johtaa erityyppisiin seksuaalisiin kiihottumishäiriöihin. Etenkin subjektiivisen kiihottumishäiriön taustalla ovat yleensä psykologiset tekijät. Parisuhteeseen ja omaan itseen liittyvät seikat (esim. haluttomuus, ahdistuneisuus) voivat liittyä kiihottumishäiriöön.

Tutkimuksissa on todettu, että myös erilaiset sosiokulttuuriset syyt, kuten taloushuolet, työttömyys ja erilaiset seksuaaliset normit voivat edesauttaa kiihottumishäiriöiden syntymistä/pysymistä.

 

Naisen kiihottumishäiriön tutkiminen

 

Nainen voi kertoa vastaanotolla esimerkiksi, että hän ei tunne mitään yhdynnän aikana tai että hänen emättimensä ei kostu. Mikäli tilanne vaivaa/haittaa/ahdistaa häntä voidaan epäillä varsinaista kiihottumishäiriötä. Koska seksuaalinen halu yleensä edesauttaa kiihottumista, on ensin selvitettävä myös naisen mahdollista seksuaalista haluttomuutta. Jos ilmenee, että naisella on haluttomuutta, on tämän syy selvitettävä (katso tarkemmin seksuaalinen haluttomuus). Mikäli kiihottumisongelmista kärsivä nainen tuntee seksuaalista halua, voidaan puhua varsinaisesta kiihottumishäiriöstä diagnoosina. Edelleen selvitetään onko ongelmia ollut aina (primaarinen kiihottumishäiriö) vai onko kiihottumishäiriöitä alkanut ilmetä esimerkiksi jonkin tapahtuman tai terveyteen liittyvän asian jälkeen (hankittu kiihottumishäiriö). Selvitetään sitten onko kyseessä subjektiivinen, genitaalinen vai kombinoitu kiihottumishäiriö.

 

Yleisiä tutkittavia asioita ovat hormonitasojen mittaus (estradioli, testosteroni, kilpirauhashormoni, prolaktiini, SHBG) ja lääkityksen tarkistaminen. On selvitettävä kärsiikö potilas unen puutteesta. Terveydentila on selvitettävä kokonaisuutena, koska useat sairaudet voivat vaikuttaa kiihottumiseen. Huolellinen tavanomainen lääkärintarkastus on aina aiheellinen, samoin yleistä terveydentilaa selvittävät verikokeet aina harkinnan mukaan. Gynekologiset asiat on selvitettävä ja gynekologi suorittaa sisätutkimuksen. Edelleen henkilöön itseensä kohdistamat ristiriidat, esimerkiksi suhtautuminen omaan kehoon, tulee selvittää. Erityisiä elämäntilanteeseen liittyviä seksuaalisuuteen ja kiihottumiseen vaikuttavia seikkoja ovat elämän stressitilanteet, kuten työstressi ja lapsiin liittyvät huolet. Parisuhteeseen liittyvät asiat ovat olennaisen tärkeitä. Selvitetään parisuhteen tunnesidokset ja ristiriidat ja mahdollinen uskottomuus. Partnerin terveys ja erityisesti mahdolliset seksuaalihäiriöt ovat tärkeitä.

 

Naisen kiihottumishäiriön hoito


1. Psyko- ja seksuaaliterapia

 

Ei ole olemassa julkaistuja tutkimustuloksia, jotka osoittaisivat psykoterapiahoitojen tehoa kiihottumishäiriöissä. Mikäli ongelman taustalla ovat parisuhderistiriidat, pariterapia tietenkin tulee kyseeseen.

 

2. Hormonaalinen hoito

 

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että naisilla, joilla on estrogeenivaje sekä paikallinen että systeeminen estrogeenihoito parantavat emättimen kostumista ja estävät emättimen ärtymistä ja kuivumista. Laajoissa tutkimusten yhteenvedoissa todettu, että naisilla, joilla on emättimen atrofia (kuihtuminen), paikallisella estrogeenilla (voide, tabletti, emätinrengas) on positiivisia vaikutuksia kuivuuteen ja yhdyntäkipuihin. Systeeminen (esim. nieltävä, laastari) estrogeenihoito yksinään ja progesteronin kanssa vähentää emättimen kuivuutta, ärsytystä ja yhdyntäkipuja vaihdevuosi-iän saavuttaneilla naisilla, myös munasarjojen ja kohdun poiston aiheuttaman menopaussin yhteydessä.

 

Etenkin pitykäkestoiseen hormonihoitoon liittyy myös riskejä. Estrogeeni-progesteroniyhdistelmä lisää luultavasti rintasyövän esiintyvyyttä 5 vuoden jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa 4-6 uutta syöpätapausta 10 000 naisella, jotka käyttävät ko. hoitoa yli 5 vuotta. Kuolleisuuteen hoidolla ei ole vaikutusta. Pelkkää estrogeenihoitoa saavilla ei ole todettu rintasyövän lisääntymistä. Laskimotukoksen riski lisääntyy 3-kertaiseksi ja riski on suurimmillaan ensimmäisen vuoden aikana. Hormonihoitoa ei suositella naisille, joilla on joskus ollut syvä laskimoveritulppa, kuten ei myöskään naisille, joilla on ollut aivohalvaus. 

 

Hormonihoidon vasta-aiheita ovat mm. rintasyöpä,  selvittämätön vuoto emättimestä, hoitamaton endometriumin liikakasvu, aiemmat tai nykyiset verisuonitukokset, oireinen tai hoitamaton sepelvaltimotauti, hoitamaton verenpainetauti ja aktiivinen maksasairaus (hepatiitti).

Tibolonia (katso tarkemmin kohdasta haluttomuus) voidaan myös käyttää genitaalisessa kiihottumishäiriössä.

 

3. Ei-hormonaalinen hoito

 

Tällä hetkellä markkinoilla ei ole yhtään lääkettä, joka olisii tarkoitettu seksuaalisen kiihottumishäiriön hoitoon. Erektiolääkkeitä (Viagra, Cialis ja Levitra) on kokeiltu naisille, mutta melko huonolla menestyksellä. Jonkinlaista apua ovat saaneet vaihdevuosi-iän ylittäneet naiset, joilla on genitaalinen kiihottumishäiriö. Paikalliset emätinliukasteet voivat auttaa. Erityinen paristoilla toimiva klitoriskiihotin (EROS-CTD) on kehitetty klitoriksen paisumisen voimistamiseen ja klitoriksen verenkierron lisäämiseen. Laite on Yhdysvalloiissa terveysviranomaiseen (FDA) hyväksymä hoito naisen seksuaaliseen kiihottumishäiriöön. Tutkimsnäyttö on kuitenkin huonoa ja pitkäaikaisvaikuituksista ei ole ollenkaan tietoa.

 

 

Kirjallisuutta

 

Lähteenä käytettyä kirjallisuutta löydät tämän linkin takaa.

Tee sivusta PDF Tulosta
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä